Ostoskori (0 kpl)

Ostoskorisi on tyhjä

Historiikkia Paavo Ahosen / Ahosen Taimiston vaiheista

“Vahangalla v. 1734 kirjoissa mainitun Isoahon talon Mattila nimisellä puolella viljeli maata isäni Eino Ahonen. Hän oli käynyt Orismalan maanviljelyskoulun ja ilmeisesti siitä johtui, että hän harjoitti joissain määrin muutakin kuin tavallista karjataloutta. Turnipsin siementuotanto, etenkin sotien jälkeen oli huomattavaa ja tuosta antavaa niin kauan, kunnes tuonti katkaisi sen kannattamattomana.

Meitä lapsia oli 8, joista toiseksi vanhimpana, 1930 syntyneenä olin myös luonnollisesti maatalous-, ja metsätöissä mukana 6-vuotiaasta lähtien. Sota-aikana, kun miehet olivat sodassa, naiset, me lapset ja muutamat kylällä olleet vanhemmat miehet yritimme pitää työt ja asiat sellaisessa järjestyksessä kuin suinkin mahdollista.

Kansakoulua käytiin, jos oli opettaja. Mihinkään oppikouluun meno ei tullut edes kysymykseenkään maatiloilta, kun ei ollut aikaa, eikä rahaa. Jatkokoulu jäi käymättä, kun sinne ei ilmestynyt muitakaan pitkien matkojen takaa, kuraisia teitä, iltapimeässä.

Sota loppui aikanaan ja alkoi isot metsäsavotat sotakorvauksien maksamiseksi. Työttömyyttä ei tunnettu ja suomalaisten elintaso alkoi kohoamaan. Nuoremmat sisarukset pääsivät jo oppikouluun tai johonkin ammattikouluun tai kansanopistoon.

1-vuotisen maamieskoulun Tarvaalassa kävin minäkin 1949, kun näytti vähän siltä, että muut sisarukset suuntautuvat muille aloille kuin maatalouteen. Kotitila näytti kuitenkin kovin pieneltä 5ha:n kovanmaan peltoineen kannattavan maatalouden harjoittamiseen, joten v. 1950 ollessani sotaväessä lappeenrannassa, kerran lomille tullessani kävin Hämeenlinnan lähellä olevan Lepaan puutarhaoppilaitoksen johtajalta kyselemässä, että millainen ala olisi tämä aloittaa rahattoman miehen, kun peltoalaa olisi muutama ha.

Johtaja Haapasen kanssa hetken juteltuamme hän sanoi, että tule heille harjoittelijaksi vuodeksi, niin näet koko puutarha-alan. Tyhjäkin mies voi aloittaa alan hyvin halvalla keräilemällä lisäysmateriaaleja, kuten käpyjä itse. Työtä riittää, mutta pitkäjänteisyyttä tarvitaan.

Laitoin hakupaperit lepaaseen ja harjoittelu alkoi heti tammikuun alussa v. 1951. Samoin alkoi myös siementen ym. materiaalien hankinta itse keräillen ja vähäisillä harjoittelijan palkkatuloilla. Ajattelin, että ei kai siinä hullummin käy, kuin kavereillekaan, jotka polttivat tupakkaa, jos minä hankin siemeniä osalla palkkatiliäni. Kotiväen avustamana hyvin pienimittainen omenapuiden, orapihlajien ym. hidaskasvuisten kasvien lisäys alkoi muutamien emokasvien istutusten myötä.

Harjoittelu jatkui Siemen Oy:ssä Helsingissä ja Lohjalla Ahtialan taimistossa. Siihen aikaan oli käytäntönä, että oltiin 2v harjoittelijana kotimaassa ja kolmanneksi vuodeksi mentiin yleensä johonkin pohjoismaahan. Tanskasta saatiin harjoittelupaikka tietoon ja eikun kirjeopiston kautta opiskelemaan ruotsinkieltä. 4 opetus kirjettä kerettiin lukea ja sitten tammikuussa 1953 Tanskaan Asger M. Jensenin taimistolle.

Harjoittelun sisällä tein muutaman viikon mittaisen polkypyörä retken keskieurooppaan. Maantieajoa tuli suunnilleen 3600km. Kiertelin nähtävyyksiä ja katselin puutarhoja.

Tanskassa suoritetun harjoittelun jälkeen pyrin puutarhakouluun. En päässyt suomenkieliseen, sillä sodassa olleilla miehillä oli etuoikeus. Satuin pääsemään Turkuun ruotsinkieliseen kouluun.

Myytävää ei paljoa ollut, eikä varaa mainostamiseen. Lähdin ja kiersin Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa ovelta ovelle esittelemässä ja tilauksia tekemässä. Veljeni auttoivat muun muassa lomiensa ohella. Leivän sai edelleen maa- ja metsätyöstä. Myös hinnastoja ruvettiin monistamaan.

Ensimmäisiä vieraita, naapurin tyttöjä palkattiin pariksi viikoksi töihin pistokkaan leikkuuseen ensikerran v. 1957. Seuraavina vuosina työntekijöitä lisättiin. 60-70-luvuilla postimyynti astui mukaan kuvioihin laajentamaan toimitusta pidemmälle kuin aikaisemmin, lähes joka puolelle Suomea. Samoihin aikoihin mukaan astui taloissa vierailevia taimiasiamiehiä. 70-luvulla työntekijöitä tarvittiin, sillä koneita ei juurikaan ollut, pinta-alaa oli jonkin verran, sekä myynti oli kovassa kasvussa.

Taimisto siirtyi pikkuhiljaa pojilleni, Pertille ja Arille, jotka jatkavat toimintaa.”

Kirjoittanut: Paavo Ahonen, 2002

Nykyään myynti on lähinnä tukkumyyntiä, sekä nettimyyntiä.
Oma lisäys ja kestävä taimiaines ovat edelleen tärkeimpiä arvoja taimistollamme.